sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Saalistusaggressiivinenko?

Olen ymmälläni Mimmin kanssa jälleen kerran. Sen vaihteleva suhtautuminen pieniin koiriin ei oikein tunnu noudattavan mitään logiikkaa. Tänään taas pääsin todistamaan tilannetta, jonka kernaasti olisin jättänyt väliin. Olimme koirapuistossa ja aluksi siellä ei ollut muita (liekö miltei -30 asteen pakkasella osuutta asiaan...) mutta hetken päästä puistoon tuli kaksi cottonia (tai yksi kokonainen ja yksi puolikas eli ei puhdasrotuinen mutta se ei ole tässä nyt relevanttia). Niiden omistaja minulta kysymään, että tohtiiko tulla puistoon, kun hän haluaisi totuttaa koiriaan myös isojen koirien seuraan. Minä vastaamaan, että teretulemas mutta Mimmi saattaa kyllä alistaa pienempiään.

Heti kun portti loksahti kiinni, oli Mimmi cotton-nartun kimpussa. Uroksesta ei piitannut. Kävin kiskomassa Mimmin irti ja pidin puhuttelun ja jonkun aikaa näyttikin, että eihän tässä mitään ja aikaisempi unohdettiin. Sitten cottoni päätti pikkuisen ajaa Mimmiä haukun kanssa takaa. Sehän riitti. Taas lyötiin pientä selälleen kyynärillä painaen ja kovin äänitehostein. Vaikka cottoni selvästi alistui niin Mimmi ei vain lopettanut. Minä taas sitä repimään irti mutta mitä tekee Mimmi? On päättänyt olla päästämättä irti ja roikottaa vastapeluria niskasta hampaissaan. Lopulta se päästää irti ja sitten taas pidettiin puhuttelu. Hetken vielä olimme puistossa, kunnes totesin, että parempi lähteä.

En voi olla miettimättä, että jos cottonilla ei olisi ollut manttelia päällään, jonka kauluksesta Mimmi sitä roikotti, olisiko se roikottanut sitä silti? Tästä lähtien taidan suosiolla pitää toistaiseksi Mimmin hihnassa pienten koirien läsnäollessa. Näin ehkä vältytään ikävyyksiltä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti