maanantai 13. kesäkuuta 2011

Tokoa ja Helsingin reissua pukkaa

Tänään on ohjelmassa tokon alkeiskurssi part II. Olemme kovasti harjoitelleet ja Mimmi tekeekin kaiken hienosti JOS ei ole häiriötekijöitä. Kävimme aamulenkillä työpaikan pihassa kahvilla (kun ei omassa jääkaapissa ollut kahvimaitoa ja eihän sitä lomallakaan toki malta olla työpaikalta poissa :)) ja törmäsimme matkalla henkilöön, jolla oli naku kiinanharjakoira ja portugalinvesikoira. Tovin juttelimme koirista ja Mimmi käytti tuon vartin tehokkaasti hyödykseen eli haukkui koko ajan. Sain vinkin, että keitetty sydän on monen koiran herkkua ja tämän vesikoiran koulutuksessakin se oli ollut suurena apuna. Ehkäpä lähdenkin tästä sydäntä metsästämään.

Huomenna sitten olisi ohjelmassa junamatka Oulu-Helsinki. Hikeä pukkaa ajatuskin, että Mimmi päättää käyttäytyä Mimmimäisesti mutta ehkäpä se yllättää minut positiivisesti ja käyttäytyykin kunnolla. Voihan siinä tietysti käydä niin, että meidät poistetaan junassa seuraavalla asemalla. Toiveissa olisi kuitenkin päästä Helsinkiin saakka ja olisikin kiva nähdä Mimmin sukulaisia ja muitakin blogien kautta tuttuja koiruuksia ja ihmisiä. Siskoni lapsukainen määrää meidän ajankäytön, joten meillä on vähän huonot mahdollisuudet lähteä Malminkartanoa edemmäs "kalaan" mutta kaikki kynnelle kykenevät, tulkaahan tapaamaan meitä Malminkartanon koirapuistoon. Ja tähän liittyen seuraan tätä blogia sekä sähköpostiani tiuhaan.

1 kommentti:

  1. Pieni tarkennus :):
    Nämä koirapuistot löytyvät kätevän kävelymatkan päästä meiltä:
    Kartanonhaka, Ruosilantie 8-12
    Malminkartanon koira-aitaus, Malminkartanontie 3

    t. Tiina & Doro

    VastaaPoista