tiistai 5. kesäkuuta 2012

Punkkipäivitys

Voiko ihanammin päivä enää alkaa, kuin siten, että löydät ensin punkin itsestäsi ja sen jälkeen vielä koirastasi? Mimmistä löytynyt punkki oli suuri, mutta littana ja kuollut eli punkkisuoja oli tehnyt tehtävänsä. Kuolleeksi punkiksi se oli kyllä aika lujassa kiinni, enkä ole varma, sainko sen kokonaisuudessaan irti. Tästä ihanasta aamusta sain pontta toteuttaa sen, mitä olen aikonut jo pitkään eli ajelin Mimmin lähes nakuksi. Korvat olisin halunnut lapuiksi mutta vanha ja uskollisesti palvellut trimmauskoneeni päätti, että riittää tältä erää.

Nakkena.

Alla olevasta linkistä avautuu kuva kippurahäntägekosta, jonka siskoni väittää olevan Mimmille sukua:

Mimmin esi-isä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti